Intialainen tarina kertoo miten tanssi sai alkunsa.
Sen mukaan jumalat olivat epätoivoisia koska heillä ei ollut mitään tekemistä. Ikävystymisen estämiseksi he saivat uuden ajanvietteen: tarinoiden kertomisen vartalonliikkeitä, eleitä ja ilmeitä käyttämällä. Niin syntyi tanssimisen ja näyttelemisen taiteenlaji.

Hindulaisen ajanlaskun mukaan maailmassa vallitsi aluksi kultainen aika. Tuhansia vuosia kestäneen ajanjakson aikana vallitsi rauha ja hyvinvointi. Sekä ihmisten että jumalien elämä oli täydellistä. Oli kuitenkin määrätty, että kultaista kautta tulisi seuraamaan hopeinen aika. Se merkitsi rappion alkamista. Ihmisistä tuli välinpitämättämiä, tyytymättämiä ja tylsistyneitä. Ja se mikä tapahtui ihmisille, koski myäs jumalia.

Hindu-jumalat päättivät pyytää apua luojajumala Brahmalta. He pyysivät, Brahmaa keksimään jonkin hauskan tavan viettää aikaa. Ajanvietteen tulisi miellyttää sekä silmää että korvaa ja sen tulisi olla kaikkien ulottuvilla.

Brahma valitsi hindulaisten vanhoista kirjoituksista tärkeimmät asiat ja yhdisti ne teatteritaiteeksi, jolle hän antoi nimen natya. Teatteritaiteessa sanat, musiikki, eleet ja tunteet yhdistyvät toisiinsa.

Vielä oli näkemättä miten Brahman luomus toimii käytännässä. Hän pyysi avukseen luotettavan ja viisaan miehen nimeltä Bharata. Bharata ryhtyi luomaan näytelmää apunaan sata poikaansa. Pian hän huomasi, että näytelmä tarvitsi onnistuakseen myäs naisia. Ongelma oli pian ratkaistu, sillä Brahma loi pikkusormistaan 23 apsaraa, taivaallista tanssijatarta ja lahjoitti heidät Bharatalle.

Tuli aika esittää Bharatan ja Brahman tyän tulokset. Ensi-iltajuhlan yleisänä olivat devat ja danavat eli jumalat ja demonit. Näytelmässä esitettiin kohtauksia, joissa jumalat ja demonit eli pahat henget taistelivat keskenään. Esityksen päättyminen jumalten voittoon ei ollut demonien mieleen vaan he suuttuivat Brahmalle.

Brahma rauhoitti demoneita. Brahman näytelmän tarkoituksena ei ollut osoittaa ketään toista paremmaksi. Teatteri ei ole totta vaan herättää hetkeksi henkiin menneitä tapahtumia. Se tarjoaa iloa ja ohjeita sekä jumalille että ihmisille. Jokainen ottakoon sen ehtymättämästä lähteestä tarvitsemansa.

Myäs Shiva-jumala sai nähdä Brahman ja Bharatan luomuksen. Esitys sai Shivan muistamaan oman tanssinsa. Tanssi liitettiin osaksi teatteritaidetta, josta Bharata kirjoitti laajan teoksen nimeltä Natya Shastra. Se on vielä tänäkin päivänä tärkeä intialaisen tanssin ja teatteritaiteen oppikirja.

ETELÄ- JA KAAKKOIS-AASIA

Shama Dikshit on kotoisin Etelä-Aasiassa sijaitsevasta Intiasta. Savoeun Tranin kotimaa Kambodzha sijaitsee Kaakkois-Aasiassa. Molemmissa maissa on rikas tanssiperinne, johon kuuluu esimerkiksi suuri kirjo
kansantansseja ja hovitansseja. Monet niistä kertovat jumalista.

Uskonnon ja tanssin liittyminen toisiinsa saattaa tuntua yllättävältä Suomessa,
jossa valtauskonto kristinusko ei tunne
uskonnollisia tansseja. Sen sijaan Intiassa
ne ovat tavallisia. Lisäksi muinaisen Intian jumaltarusto on levinnyt laajalle alueelle Intian ulkopuolelle. Esimerkiksi Sri Lankassa ja Kambodzhassa on runsaasti tansseja,
joissa esiintyvät hahmot ovat peräisin
Intian muinaisesta jumaltarustosta.