| |
TANSSITYYLIT
Intian tanssiperinne on rikas. Eri puolilla
maata on kehittynyt omintakeisia kansantanssityylejä. Myäs klassisen tanssin tyylejä on useita. Klassinen tanssi sisältää enemmän sääntäjä kuin vapaammat
kansantanssit ja sitä opetellaan vuosikausia opettajan eli gurun johdolla. Pohjois-Intiasta kotoisin oleva Shama Dikshit hallitsee kathak-tanssin. Hän osaa myäs kotiseutunsa kansantansseja, joita hänelle opetti isoäiti. Intian eri alueiden
kansantansseja Shama Dikshit oppi koulun järjestämillä leireillä. Kathak-tanssissa on monimutkainen askeltekniikka.
Yksi sen tunnusomaisista piirteistä on jalkojen
lyäminen voimakkaasti lattiaan musiikin tahdissa. Askelia säestävät nilkkoihin kiinnitetyt kulkuset. |
|
Bollywood-tanssi on uudempi tanssilaji.
Se on kehittynyt intialaisten elokuvien
tanssikohtauksista. Elokuva on Intiassa suosittu ajanviete. Erityistä suosiota nauttivat musikaalit, joissa näyttelijät esittävät laulu-ja tanssinumeroita. Intian elokuvatuotannon keskus on Bombay (nykyisin Mumbai),
jonka nimeen on leikkisästi yhdistetty amerikkalainen filmikaupunki Hollywood.
Bollywood-tanssissa on eri tyylejä.
Yksi on klassista intialaista tanssia jäljittelevä tanssityyli. Toinen on tyyli, jossa on yhdistetty klassisen tanssin ja kansantanssien piirteitä. Kolmas tyyli jäljittelee länsimaisia tansseja. Bollywood siis yhdistelee ja jäljittelee vapaasti eri aikojen ja paikkojen tansseja. Samalla Bollywood jatkaa muinaisten jumaltarinoiden kertomista tanssin keinoin. |
|