Tervetuloa Helinä Rautavaaran etnografiseen museoon! Museo sijaitsee Espoon keskuksessa, kauppakeskus Entressessä. Avoinna ti-su. Museoon on vapaa pääsy!
Oppia kriiseistä ja siirtymistä
Eurooppalaisissa kriiseissä ihmiset ovat muuttaneet, samalla muistot heidän mukanaan. Tarinoita siirtymistä on kertynyt jo satojen vuosien ajalta. Mitä voimme oppia toistemme kertomuksista oman maamme tulevaisuutta varten?
Kaksivuotisessa EU-hankkeessa on tuettu eurooppalaista demokratiakehitystä uudenlaisilla aikuisoppimisen välineillä. Suomessa paneuduimme lähihistoriaan.
Kehitimme EU/ Erasmus+ -hankkeessa Saksan, Suomen, Kreikan, Puolan, Serbian ja Espanjan aikuiskasvatusorganisaatioiden kanssa kunkin maan historian siirtymävaiheista monikielisen oppimisympäristön siitä, miten historiasta keskustellaan tänään. Moving Memories (MoMem) -hanketta koordinoi Weltgewandt – Institut fur interkulturelle politische Bildung.
Ensimmäinen museon tässä hankkeessa tutkima aihe oli kriisiin sopeutumisjakso, jossa toisen maailmansodan jälkeen yli 500 000 Suomen itäosassa asunutta suomalaista joutui pakenemaan kodeistaan Neuvostoliiton miehityksen takia. Ihmisille tarjottiin maata jakamalla yhteistä ja yksityistä omaisuutta. Monet joutuivat kovan syrjinnän kohteeksi.
Toisena aiheena käsittelimme Suomen historian muutosjaksoa 1990-luvulla, jolloin ensimmäiset pakolaiset Somaliasta saapuivat. Historian opetusmenetelmiä ja tuloksia testattiiin erillisissä hands-on -työpajoissa. Hanke vahvisti entisestään museon osaamista aikuiskasvattajana. Sen aineistot ovat nyt vapaasti käytettävissä hankkeen oppimisalustalla (learning platform). Hanke toteutettiin vuosina 2020-2022.
Moving memories -oppimisalusta
Oppimisalustan suomenkieliset kurssit
Oppimismateriaali on ladattavissa myös kokonaisena pdf-pakettina. Kurssit ovat ilmaisia eivätkä edellytä rekisteröitymistä.
Tunti 4.1: Muistityö ja lyhyt elämänhistoria sukupolvien välisen haastattelun avulla:
Valmiit haastattelupohjat verkkojulkaisuina suomeksi: